maanantai 4. heinäkuuta 2016

The night has a thousand eyes


(Only in Finnish!)

Hei! Kuukausi sitten Samilla alkoi viikon loma ja suuntasimmekin auton keulan kohti Kotkaa. Olimme Kotkassa kaksi yötä Sokos Hotel Seurahuoneella, lauantaista maanantaihin. Hotellihuone oli aivan ihana ja meillä oli siellä myös poreamme! Kotka on todella kaunis kaupunki ja siellä on paljon nähtävää. Kävimme monessa paikassa seikkailemassa ja paljon jäi siltikkin vielä näkemättä. Linkkasin teille tekstiin paikkojen nettisivut, joten voitte käydä kurkkaamassa lisää, jos kiinnostuitte (en hyödy linkeistä mitenkään).


Kotka on puistokaupunki ja ihan hotellimme vieressä olikin yksi puisto, Sibeliuksenpuisto (kuvat yllä). Puistossa oli kauniita yksityiskohtia, kuten vanhat roskikset ja katuvalot, sekä puiston nurkalla oleva vanha vesipumppu. Nurmikoille (ainakaan osalle niistä) ei saanut mennä ja ainakin yksi puu kasvoi "kukkaruukussa". Siellä oli myös lapsille leikkipuisto, jossa oli tuollainen aivan upea ihana puinen bussi. Hauska idea! Puistossa tuli istuttua useamman kerran jätskiä syöden.


Kun olimme kirjautuneet hotelliin, lähdimme suunnistamaan Akvaariotalo Maretariumiin. Maretariumissa on mm. kaloja suomalaisista vesistöistä. Liput ostimme hotellin varaamisen yhteydessä, joten saimme ne halvemmalla (taisi olla 2 lippua yht. 25€, oikeesti 13,5€/aikuinen). Kyllä ne suomalaiset kalatkin ovat näkemisen arvoisia ja kiinnostavia! Maretariumissa näin paljon kaloja, joista en ole ennen kuullutkaan, vaikka ne eläävätkin Suomen vesistöissä ihan samalla tavalla kuin ahvenet ja hauetkin.


Maretariumista suunnistettiin toiselle puolelle keskustaa Haukkavuoren näkötornille. Tuli hieman ylimääräistä matkaa, koska kävelimme ensin väärään suuntaan. Näkötornille oli tietenkin iso mäki ja kamalasti rappusia, joten olin ihan poikki sinne saavuttaessa. Liput maksoivat 4€/nenä. Sen jälkeen piti kavuta vielä ainakin parisen sataa rappusta (ellei reilusti enemmänkin) ylös torniin. Huhhuh. Meinas jo usko ja toivo loppua, mutta päästiinpä perille. Ylhäältä näkymät olivat kyllä upeat. Yllä oleva kuva on otettu hotellimme suuntaan (ei näy kuitenkaan kuvassa). Hotelli ja näkötorni sijaitsevat samalla kadulla. Pieni fakta näkötornista: Koko toisen maailmansodan ajan lotat valvoivat sen huipulta ilmatilaa.
   Näkötornissa vierailun jälkeen lähdimme pizzoille ja illasta kävimme muutamilla Amarillossa, joka sijaitsi aivan hotellin vieressä.


Sunnuntaina syötiin ihana hotelliaamiainen ja suunnattiin jo aamupäivästä Merikeskus Vellamoon. Merikeskus Vellamossa on siis samassa Suomen merimuseo, sekä Kymenlaakson museo. Suosittelen lämpimästi käymään kyseisessä paikassa! Merimuseossa oli paljon mielenkiintoisia merenkäynnin historiaan liittyviä tavaroita, sekä hylyn osia ja muita esineitä, jotka on pelastettu uponneista laivoista. 
   Kymenlaakson museossa eniten säväytti osasto, jossa oli esillä vaatteita eri vuosikymmeniltä, aina 1900-luvun alusta 1980-luvulle asti. Siellä oli myös sovituskoppi ja joitain 50-luvun mekkoja ja hattuja, joita sai käydä sovittamassa. Liput eivät olleet todellakaan kalliit siihen nähen, kuinka paljon nähtävää Merikeskus Vellamossa oli. Liput olivat vain 10€/aikuinen ja samalla lipulla pääsi molempiin museoihin.


Iltapäivällä ajelimme Mussalon saareen, joka sijaitsee aivan Kotkansaaren vieressä. Löysimme sieltä kauniin uimarannan, jolla käytiin kävelemässä ja minä kävin uittamassa jalkojani merivedessä. Oli muuten ihan saakutin kylmää vettä, meinas jalat jäätyä. 
   Saarella oli myös alue, jossa oli vuokrattavia mökkejä aivan uimarannan tuntumassa. Mietimme, että jos joskus tulevaisuudessa suuntaamme Kotkaan, voisimme yöpyä mökissä. Toisaalta keskellä keskustaa hotellissa yöpyminen on helpompaa, kun ei tarvitse autoa joka paikkaan kulkiessa.


Mussalon saaresta köröttelimme Sapokan vesipuistoon. Kiersimme vesipuiston ympäri ja siellä oli kyllä paljon nähtävää. Kuvassa olevan vesiputouksen vierestä meni portaat ylös kalliolle, jossa oli "kotkaveistoksia" tms. Puistoa ympäröivät useat kukat ja taideteokset. Tuli hieman mieleen Kuopion Valkeisenlampi, mutta Sapokan vesipuistoon on vaan "hieman" enemmän panostettu.


Viimeinen etappi sunnuntaina ennen hotellille palaamista oli Katariinan meripuisto. Katariinan meripuisto on valtava virkistysalue aivan meren rannalla, joten kiersimme vain pienen lenkin siellä. Yllä olevat kuvat on otettu "Salaisesta puutarhasta". Kävimme myös Ankkuriluodolla, jolla oli nimensä mukaan jättimäinen ankkuri. Ihmiset olivat tuoneet ankkurin juurelle hautakynttilöitä. Puistoa kiertäessämme sieltä löytyi myös kuntolaitteita ja lapsille leikkipuistoja.


Maanantaina oli lähtöpäivä. Kirjauduimme ulos hotellista ja otimme määränpääksi Langinkosken keisarillisen kalastusmajan ennen kotiinpaluuta. Mummoni suositteli meille lämpimästi kyseistä paikkaa. Hän on kuulemma lapsena käynyt siellä useana kesänä ja viimeisimmän vierailun sinne hän teki vuonna -63. Pitihän sitä käydä keisarillinen kalastusmaja katsastamassa. Upea paikka kyllä olikin!
   Kosket pauhasivat ympärillä ja alueella oli useita 1800-luvun rakennuksia, jotka Venäjän keisari ja Suomen suurruhtinas Aleksanteri III oli rakennuttanut itselleen ja vaimolleen Tanskan prinsessa Dagmarille (vaihtoi nimensä Maria Fjodorovnaksi). Kalastusmaja on vihitty käyttöön vuonna 1889. Alueella on myös paljon muita rakennuksia, joista vanhin on ortodoksinen kappeli 1800-luvun alusta.    Aleksanteri III ehti viettää Langinkoskella muistaakseni vain kuusi kesää, ennen kuin kuoli vain 49-vuotiaana. Hänen jälkeensä valtaan nousi Nikolai II, joka vieraili Langinkoskella vain yhtenä kesänä. Suomen itsenäistyttyä Langinkosken alue siirtyi rakennuksineen valtion omistukseen.
   Viimeisessä kuvassa on muistomerkki Aleksanteri III:lle, jossa lukee »Rauhanrakentaja Aleksanteri III nautti täällä lepoa, wiihdytystä turvissa uskollisen kansan 1888–1894. Kymiläiset, kotkalaiset pystyttivät muistotaulun». Vuonna 1917 muistomerkin pronssiset kulmakoristeet varastettiin, mutta ne löydettiin myöhemmin maasta. Opastustaulu kertoi laatasta mm. näin: "Vuosina 1917-1918 kiveen ilmestyi ampumajälkiä. Tulivatko ne syksyn 1917 levottomuuksissa vai Langinkosken linnoitustöiden räjäytyksissä? Vai syntyivätkö ne Kyminlinnan kahakassa 1918, kun osa saksalaisten joukko-osastoista kiersi tätä kautta? Erään tarinan mukaan venäläinen matruusi räjäytti käsikranaatin muistolaattaa vasten. Ampumajäljet ovat yhä arvoitus." Alueella onkin myös paljon juoksuhautoja.
   Kalastusmajan alue on luonnonsuojelualuetta ja sieltä löytyy paljon luontopolkuja. Käytiin hieman kiertelemässä niitä ja aikaa sai kyllä vierähtämään ihan jonkin verran. En siis suosittele pyörähtämään alueella hirveessä kiireessä. Alueelle on vapaapääsy, mutta jos haluat vierailla sisällä kalastusmajan museossa, on sisäänpääsy aikuiselta 6€.

Reissu oli oikein mukava ja siitä jäi paljon hyviä muistoja käteen. Suosittelen Kotkaa kyllä muillekkin! Pakko vielä mainita se, että Kotkassa on paljon upeita vanhoja rakennuksia ja olen tosi iloinen että ne on säilytetty. Löysinkin sieltä pari unelmataloa itselleni. ;)

Viikon päästä lähdenkin perheeni ja mummoni kanssa pieneen reissuun, josta tulevaisuudessa sitten lisää. Mukavaa alkanutta viikkoa!

♥: Pauliina

7 kommenttia:

  1. Todella piristävä blogi sinulla! Jään lukijaksi.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus, sain tästä insipiraatiota kesän moottoripyöräretkille. Harmi, että pomo tänään päätti siirtää mun kesälomat hamaan tulevaisuuteen ja elokuulle varattu Suomen loma vaihtui työmatkaksi. Suomeen sentään sekin, joten pääsenpähän firman piikkiin katsomaan rakkaita. Lomakin ois kyllä kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että tykkäsit! Otat siitä työmatkasta kaiken mahdollisen ilon irti, nii jospa se ei niin paljoa tuntuisi sitten työltä. :D Toki ainahan sitä odottaa sitä oikeeta lomaa. Jospa saisit senkin pidettyä pian :)

      Poista
  3. Oi miten upeita maisemakuvia!♥

    ♥ http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista