keskiviikko 26. marraskuuta 2014

♫ Lay With Me ♫


Heipsun! Tässä kipeänä kotosalla ajattelin tänne taas kirjotella. Varsinaista asiaa mulla ei ole, mutta ajattelin ekaa kertaa tehä postauksen, jossa vilautan pari kuvaa instagramin puolelta. (Tosiaan, mut löytää sieltä nimellä @bettystix .)


Halloweenina, eli 1.1. käytiin Kino Kuvakukossa kahtomassa keskiyöllä The Night Of The Living Dead (1968). Kino Kuvakukko on siis Kuopion vanhin elokuvateatteri, avattu v. 1939. Sisustus ja itse teatteri onkin vanhan ajan tyylinen. Kannattaa käydä! Pari viikkoa sitten kävin siellä katsomassa ystäväni Katrin kanssa Beatlesin elokuvan "A Hard Day's Night". Oli hemmetin hyvä!

Oikeanpuoleisessa kuvassa ollaan lähössä torille viime lauantaina kahtomaan joulukaudenavajaisten ilotulistusta.


Ollaan herkuteltu kuukauden sisään pariin otteeseen. Pizzaa tehtiin kolmisen viikkoo sitten ja hamppareita viime viikolla. Hamppareihin tein itse jauhelihapihvit. (Hampparikuva ei kylläkään ole instagramissa.)


Olen innoissani jo laitellut joulua kotona, kynttelikkö on ollut jo kolmisen viikkoa keittiön ikkunassa. Lauantaina laitoin ovikranssin ulko-oveen ja siihen lisäsin tuollaisen kultaisen kuusennauhan. Maanantaina ikkunatähtikin pääsi ikkunaan. :) Olohuoneessa on jo pikkutontut kirjahyllyssä ja pöydillä, ja ikkunoissa pahvitonttuja. Sami ei ole ihan yhtä innoissaan joulusta, joten hän aina mulle vähän valittaakin, että onko pakko jo noin innoissaan laitella joulua, ku on vasta marraskuu. Heh.


Viime viikolla kävin äitin luona kahvilla koulun jälkeen. Nappasinpahan sieltäkin kuvan pitkästä aikaa. Ajatella, että ens maanantaina tuleekin vuosi siitä, että muutin pois kotoa. Eli toisin sanoen ollaan kohta asuttu vuosi Samin kanssa saman katon alla. Huh, onpas aika menny nopeesti!

♥: Pauliina

torstai 20. marraskuuta 2014

♫ Incense And Peppermints ♫


Heissuliveissuli! On jäänyt taas kirjottamatta tännekkii, mutta tässä sitä nyt ollaan! Olisi niin paljon asiaa, etten tiiä mistä alottasin. Viimeaikaisen hullantumisen takia päätin kuitenkin aloittaa viimeaikaisista koruostoksista. Niitä ei tosiaan ole ihan vähää ja lisää vielä tulee. Heh. Pari vaatetta ja muutakin ostosta näätte myös, ettei menis liian ykstoikkoseks.

Alemmat paidat kirpparilta (City Pörssi) yht. 4,5€ ja päällimmäinen paita huuto.netistä vähän reilut 5€ !

Led Zeppelin- kuvakirja 10€, Cliff Richardin, Buddy Hollyn ja Kissin levyt yht. 11€! Anttilasta. (Kissin levyn kanssa kävi sellanen selkkaus, että ostaessani sen se oli muoveissa, mut kotona avatessa sisällä ei ollu yhtä levyä, enkä ollu ottanu tietysti kuittia mukaan. Laitoin asiasta Anttilalle palautetta ja sain sit uudenlevyn, kun harmittelin, etten ollut kuittia ottanu. Loppu hyvin, kaikki hyvin!)

Unisieppari City Pörssistä uutena vain 5€!
Paras ripsari ebaysta n. 1,25€ ja irtoripset (ilman liimaa) ebaysta 0,70€!
Sitten niihin koruihin! Elkee pitäkö mua ihan hourupäänä (pelkään varsinkin, et mun luokkalaiset pitää), mut oon aina tykänny kaikesta mystiikasta ja muista sen tyylisistä asioista, sekä intiaaneista (toinen nimeni on Inka, koska äitinikin pitää inkkareista), että oon nyt hurahtanu ostelemaan kaikkia ihania koruja, jotka näihin em. asioihin tavalla tai toisella liittyy. Jos jotain kiinnostaa joidenkin korujen symbolien merkitys, niin voin toki kertoa lisää!

Tree of life- kaulakoru, kotka kaulakoru ja ametistikaulakoru (aito kristalli, luonnossa kirkkaampi). Kaksi vasenta ebaysta n. 0,70€ ja 2,40€. oikeanpuoleinen Black Moonista (briteistä)  n. 10€ + postit.

Käsikorut tähti ja kuu 0,70€/kpl, ametistisormus 1,40€ ja turkoosikivi korvikset 0,70€/pari. Ebaysta.

Hamsa hand/evil eye kaulakoru 0,70€ ja moon/galaxy kaulakoru n. 0,85€ ebaysta.
Tattoo- kaulakoruja, joista yksi ristillä, ja yksi käsikoru. Hinnat tais olla 0,70€-1,5€, ebaysta!
Tässä vielä muutamat korut kaulassa riippuessaan. En ole aamusin osannut päättää, mitä koruja laitan päälleni, joten olen laittanut melkein kaikki aina kaulaan. Kaveri kerran kysyikin, että eikö noi paina mun kaulaa. Ei onneks!

Kuva otettu, kun ensimmäiset tilaamani korut olivat saapuneet!


Tässä vielä pärstäkuvaa korut kaulassa! Vielä pitäisi muutamat korut postissa tulla, niistä lisää sitten myöhemmin.



Tämä onkin mun 95. postukseni. Ajattelin, kun sadas postaus odottaa jo nurkan takana, niin voisin sen kunniaksi sitten sen täyttyessä järjestää pienoisen arvonnan. Miltäs kuullostaa?:)

Mukavaa torstai-iltaa!
♥: Pauliina